11. Ikiroutaan

”Tässä tilanteessa en suosittele alkionsiirtoa.”

Istuin lääkärin vastaanotolla vatsaani pidelle, otsalla kelmeä tuskanhiki. Mieleeni ei olisi edes tullut väittää vastaan. Ajatuskin siitä, että jotain tungettaisiin vielä sisälleni tässä pahoinvoinnin ja kivun tilassa, oli absoluuttinen ei. Viimeksi ehdin jo kirjoittaa, että oloni oli paranemaan päin, mutta tiistaina illalla iskivät kauheat kivut. Harkitsin jo sairaalaan lähtemistä, mutta kunhan olin vetänyt tarpeeksi panadolia ja seissyt kuuman suihkun alla puoli tuntia olo helpotti sen verran, että käperryin sänkyyn sikiöasentoon nukkumaan.

Keskiviikkoaamu saapui levottoman ja tuskaisen yön jälkeen. Olo oli alkuun ihan siedettävä, mutta pian oli vedettävä taas kipulääkkeitä, joten soitin Felicitas klinikalle. Sain ajan lääkärille 15:30, päivän viimeiseksi potilaaksi. Mr. Scot lähti aikaisemmin töistä viedäkseen minut lääkäriin, ei nimittäin puhettakaan, että olisin itse kyennyt ajamaan. Hyvä kun pystyin kävelemään lyhyen matkan tien laidasta ulko-ovelle ja hissille, kun mies jätti minut klinikan eteen ja lähti sitten etsimään parkkipaikkaa. Saavuin paikalle kalpeana ja laittautumattomana ja hoitaja kävi kohta jo kyselemässä vointiani hyvin huolestuneen oloisena.

Mr. Scot ehti klinikalle juuri ennen kuin lääkäri haki minut käytävältä ja seisoi hiljaa vieressä tutkimusten aikana. En tiedä miten kuvailisin sitä kipua, joka säteili vatsassani. Jotain oikein kivuliaiden kuukautisten, synnytyksen, puukotuksen ja syövyttävän hapon tyyppistä ehkä. Ultraus ja sisätutkimus vain lisäsivät tuota kärsimystä, mutta ne oli kestettävä hammasta purren, jotta lääkäri pääsi tarkistamaan tilanteen. Tuloksena minulta löytyi kerääntynyttä nestettä niin munasarjoista kuin vatsaontelosta. Kummassakaan sitä ei ollut hälyttävää määrää, mutta yleiset oireeni eli vatsakipu, turvotus ja pahoinvointi viittasivat hedelmöityshoitojen yleisimpään ja vaarallisimpaan komplikaatioon, eli hyperstimulaatio-oireyhtymään, joka on kehon nestetasapainon vakava häiriintyminen (voi johtaa maksan ja munuaisten toimintahäiriöön, verenhyytymiin ja verisuonitukoksiin).

Oireeni olivat vielä kuitenkin lieviä (vakuutan, että ne eivät tuntuneet lieviltä) ja niiden hoidoksi riittäisi vuodelepo ja runsas veden juominen. Raskaus olisi kuitenkin tässä tilanteessa valtava riski, sillä se todennäköisesti laukaisisi vakavan hyperstimulaation (OHSS) tai ainakin pahentaisi ja pidentäisi nykyistä tilannetta. Tämän takia lääkäri halusi peruuttaa torstaiksi suunnitellun alkion siirron. Minua melkein nauratti, että hän pyysi meiltä hyväksynnän tälle. Ihan kuin minä olisin tässä tilanteessa vaatinut, että alkio väen väkisin siirretään, ja ollut erimieltä. Kaikkein viimeiseksi tähän päälle halusin tulla raskaaksi ja riskeerata ei vain oman henkeni vaan myös mahdollisen lapseni hengen.

Tietysti siis olin ääneen samaa mieltä ja tiukkasin vielä mieheltä vahvistuksen, Mr. Scot oli ollut sanaton koko lääkärikäynnin ajan, mutta nyt sentään avasi suunsa sen verran, että sanoi kyllä.

”Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa?”

”No se tarkoittaa nyt sitä, Mrs. Rune, että tulet ensi perjantaina tapaamiseen. Tarkistamme, että kaikki on kunnossa ja olet toipunut hyvin. Sitten odotamme kuukautisten alkamista ja alkio voidaan siirtää seuraavassa kierrossa.”

”Ja alkiot, mitä niille kuuluu?”

On vaikea selittää sitä muutosta, joka päässäni tapahtui, kun lääkäri alkoi puhua alkioistamme. Jokin äiti -vipu naksahti päälle ja omat tuskani ja murheeni oli äkkiä sullottuna laatikkoon, joka potkaistiin huoneen nurkkaan. Nyt puhuttiin kuitenkin minun vauvoistani, kaikista kymmenestä pienestä elämän alusta, ja mami oli hetkessä paikalla varmistamassa, että pennuilla on kaikki niin kuin pitääkin. Eilen tilanne oli se, että kaikki kymmenen olivat vielä elossa ja jatkaneet jakaantumistaan. Kahdessa alkoi kuitenkin näkyä jotain poikkeavuutta. Mutantti oli saanut vähän turhankin osuvan nimen ja O’Neil oli myöskin vinksahtanut.

Lääkäri soitti laboratorioon samalta istumalta, perui siirtoajan ja pyysi alkioiden pakastuksen niille yksilöille, jotka vielä torstaina olisivat elinkelpoisia ja laadukkaita. Kysyin huolissani miten pikkuiset selviäisivät jäädytyksestä. Lääkäri vakuutteli, että 90% alkioista ei vaurioitunut lainkaan Siperian ikirouta käsittelystä, ja siihen oli tyydyttävä, kun ei vauvoja oikein voinut kroppani ulkopuolellakaan kasvattaa (ei lain eikä nykyteknologian puitteissa). Ajatus siitä, että en voisi itse pitää huolta alkioista vaan ne laitetaan kaappiin odottamaan ei tuntunut lainkaan mukavalta, mutta muita järkeviä vaihtoehtoja ei nyt ollut tarjolla.

Voin huonosti koko loppuillan, en oikein pystynyt syömään eikä mikään asento tuntunut kivuttomalta. Lääkäri oli käskenyt minun olla työnjohtaja, ja katsoi tiukasti Mr. Scotiin sen sanoessaan, ja olemaan vain aloillani, kun joku muu tekisi kaiken. Toki miehen oli mentävä töihin tänään, hän vei Miss Wiennan tarhaan ja niin jäin yksin kotiin. Onneksi olo on tänään huomattavasti parempi, vaikkei täysin kivuton, mutta siedettävämpi. Varmuuden vuoksi lääkäri kirjoitti minulle lähetteen naistenklinikalle jo etukäteen, että jos tila kääntyy äkillisesti huonompaan, pääsen saman tien oikeaan hoitoon. Yritän kuitenkin luottaa siihen, että jos nyt vain olen sängyssä koko pääsiäisloman niin ehkä selviän ilman pysyviä vaurioita ja ambulanssikyytiä.

Tänään laboratoriosta myös soitettiin ja kerrottiin alkioiden kohtalo. Teini oli alkanut jakaantua räjähdysmäisesti ja siitä piti luopua. Mutantin ja O’Neilin lisäksi d’Artagnan oli epämuodostunut eikä läpäissyt seulaa. Porthos lakkasi jakaantumasta ja kuihtui pois. Viisi alkiota oli siis menetetty, mutta minulle vakuuteltiin, että tällainen on ihan normaalia. Niinpä meille jäi jäljelle puolet pienokaisistamme, joita kehuttiin ihan mallioppilaiksi. Alkioista Ninja, Kilpikonna, April, Athos ja Aramis ovat jakaantuneet jo 10-7 soluisiksi ja kaikkien pakastus onnistui hienosti.

Minua harmittaa, että yhtään niistä ei päästy tuoreeltaan siirtämään kohtuuni, ja lapset joutuvat nyt vähän kärsimään ja odottelemaan, mutta ei kai mikään, mitä saa ilmaiseksi, ole minkään arvoista? Kaikki, millä on arvoa elämässä, vaatii työtä ja tuskaa. Ehkä jotkut asiat ovat sen väärti? Nähtäväksi jää kuinka tästä toivutaan ja kuinka sitten tulevaisuudessa näiden alkioiden siirto ja mahdollinen raskaus etenee.