Hae
Kuka huusi äiti?

68. Kirjoittamisesta kirjoittamista

Ala-asteikäinen tyttö, ehkä neljännellä tai viidennellä luokalla, käveli suuren, punaisen tiilirakennuksen sisääntuloaulan läpi. Pyörä oli jäänyt ulos telineeseen, mutta iso, punainen reppu heilui selässä, sinne oli tarkoitus kerätä kirjoja. Tyttö suunnistikin kirjastoon, joka oli koulurakennuksen kulmassa. Hän käveli tottuneesti lasten- ja nuorten osastolle, valitsi sarjakuvakirjan, joka kertoi metsähaltioista ja istui hiljaa pöydän ääreen lukemaan. Vuosien kuluessa tyttö palasi uudestaan ja uudestaan samaan kirjastoon, vaikka koulukin vaihtui toiseen. Hän sai tehtäväkseen valita äidille uusia kirjoja luettavaksi vierailuidensa aikana ja niinpä tyttö alkoi vaellella sellaistenkin hyllyjen lomassa, jotka oli aiemmin jättänyt rauhaan.

 

Tyttö rakastui kirjastoon, sen hiljaisuuteen ja rauhaan. Mutta rauhallisuus oli vain näennäistä. Kirjasto oli täynnä seikkailuja! Myrskytuulia, kuohuvia meriä, laavaa sylkeviä tulivuoria ja tanssiaisten lumoavaa musiikkia. Kirjahyllyt muuttuivat hänen mielessään pienten ovien rivistöiksi. Jokainen kirja oli ovi uuteen maailmaan. Ei koskaan voinut tietää millaiseen kanin koloon tipahtaisi, kun veti kirjan alas hyllyltä ja käänsi kannen auki. Vaikka tyttö alkoi lukea myös äitinsä suosimia rakkausromaaneja, niin eniten häntä vetivät puoleensa fantasiamaailman lohikäärmeet, velhot ja linnat, taikaolennot ja kuvitteelliset maailmat. Kunnes hän lopulta, neljätoistavuotiaana, päätti luoda oman maailmansa!

 

Se tyttö olin tietysti minä. Yli kaksikymmentä vuotta sitten aloin rakentamaan mielikuvitusmaailmaa tarinoilleni. Ensin se oli tietysti kopio, kopio kaikesta, mitä olin lukenut. Sillä tavalla taiteilijatkin aloittavat, kopioimalla muiden tyylejä. Hitaasti, kun omat taidot kehittyvät, luomuksesi alkavat yhtäkkiä muuttua ja ihan huomaamatta joku päivä toteat, ettet enää kopioi ketään. Olet löytänyt oman tyylisi. Se oli tuskallisen hidas prosessi. Kymmenen vuotta sitten haparoin vielä kovin, yhtaikaa varmana, että minulla on kykyjä ja visiota, ja epävarmana, sillä koin ettei mikään, mitä itse tein, vetänyt vertoja esikuvilleni. En tajunnut, että näin se on suurimmalle osalle kirjailijoista.

 

Ja mihin perustan tämän toteamuksen, että ”muutkin kuin minä”? Niinkin luotettavaan lähteeseen, kuin facebook sivustoon. Kyllä, luit oikein. Sen sijaan, että olisin koskaan etsinyt tutkimustietoa (jos sellaista edes on) siitä miten ihmisen luovuus syntyy ja kehittyy, luovan prosessin vaiheista, tai perehtynyt kirjoittamisen psykologiaan, törmäsin siihen sattumalta internetissä. Kirjoittajan työ on yksinäistä. Suurin osa meistä ei tee sitä kenenkään kanssa, ja vaikka tekisikin, niin materiaali luodaan aina kuitenkin oman mielen syövereissä, josta se yritetään suoltaa ulos ajatuksiamme mahdollisimman osuvasti kuvastaen. Minulla ei siis juuri ollut kosketuspintaa muihin kirjailijoihin tai heidän tapaansa tuottaa tekstiä, ennen kuin nyt.

 

Sivusto, johon törmäsin, on nimeltään ”writing about writing” eli suomeksi kirjoittamisesta kirjoittamista. Yhden ihmisen ylläpitämä sivusto, jolla on yli miljoona seuraajaa. Kuten monella muullakin suosituista sivustoista julkaisut ovat pääasiassa memejä ja kuvia, mutta tällaiseen sisältöön en ole missään muualla törmännyt. Sivustolla nimittäin avataan kirjailijan sielunmaisemaa tavalla, mikä puhuttelee minua kuin peilikuva konsanaan. Ja yhtäkkiä olen huomannut, että minä en ole yksin!

 

Nyt, ennen kuin ryntäät facebookkiin kaivamaan tätä sivustoa esiin, niin haluan varoittaa sinua, että se tuskin uppoaa, jos et ole a. hyvä englannin kielessä ja b. ole kirjoittaja. Sivustolla on referenssejä, joita ymmärtääkseen täytyy tuntea ainakin pintapuolisesti esimerkiksi kreikkalaista mytologiaa, klassista kirjallisuutta, tietää Shakespearin tunnetuimmat teokset, olla lukenut Jane Austenia ja Tolkienia – ja kaikkein tärkeimpänä, intohimosi täytyy olla vähintäänkin lukeminen, jos ei kirjoittaminen. Tosin lukijoille esimerkiksi Goodwill Librarian on ehkä parempi vaihtoehto. Ehkä annan pienen demonstraation.

 

Tiedättekö sen tunteen, kun istutte puolison kanssa sohvalla, molemmat scrollaamassa omaa kännykkää? Sitten rakkaasi yhtäkkiä alkaa hihittää, tai purskahtaa hervottomaan nauruun, saattaa jopa pärskiä hörönauru röhötystä niin, että kyyneleet valuvat silmistä, ja sinun on aivan pakko saada tietää, mikä oli niin hauskaa? No tämä on sellainen sivusto, joka saa kumppanisi kurtistamaan otsaansa, kun esittelet omasta mielestäsi niin sairaan hyvän jutun, että se suorastaan pelasti päiväsi.

”Niin siis – okei? Mikä oli se hauska kohta?”

Se sitten vähän latistaa tunnelmaa, kun toinen ei tunne Iliasta, ainakaan englanniksi, tai ole kuullutkaan Oidipuksesta komplekseineen, eikä Nietzschen mielipuolisuus ole hänelle tuttua, jolloin vitsi menee ihan yli hilseen.

 

”Toki, hirviö, joka suolestaa sinut on pelottava, mutta niin olisi myös hirviö, joka lisää sisälmyksiäsi. Ihan vain änkee sinut täyteen kaikenlaisia uusia sisäelimiä. Tajuatko? Disembowels? Embowels? New bowels… Tämä toimi niin paljon paremmin englanniksi.”

Vitsien selittäminen ei koskaan toimi. Ja jos muilla sivustoilla voin hörähtää memelle, sitten näyttää sen puolisolle, joka hörähtää myös, minkä jälkeen jatkatte tyytyväisinä omien puhelimien toljottamista, niin kunhan vain varoitan, että tämä sivusto ei ehkä suo sinulle sellaisia onnistuneita parisuhdehetkiä, sillä kirjailijan mieli näyttäisi toimivan ihan omilla raiteillaan.

 

”Kirjailijan mieli.” Mr. Scot tokaisi eräs ilta vakavana.

”Mitä siitä?” kysäisin hämmentyneenä.

”Pelottavaa, millä tavalla se toimii.”

Enkä oikein tiennyt oliko se kohteliaisuus vai loukkaus. Jos olemmekin muista poikkeavia yksilöitä villin ajatusmaailmamme takia, niin itse en ollut tajunnut, että suurin osa meistä kirjailijoista tuntuu toimivan saman tyyppisellä sabluunalla keskenään. Eivät tietenkään kaikki. Esimerkiksi Stephen King julkaisee vähintään yhden romaanin vuodessa ja sen LISÄKSI kirjoittaa novelleja, pienoisromaaneja, käsikirjoituksia ja esseitä. Huh. Kuvittelin, että kaikki kirjailijat ovat tällaisia koneita, jotka pyöräyttävät tuhat sivua tekstiä tuosta noin vain ja se oli osa syy alemmuuskompleksiini.

 

En ole ehkä koskaan tuntenut yhtä paljon sympatiaa ketään kohtaan, kuin Kingin ja George R. R. Martinin yhteishaastattelussa jälkimmäistä kirjailijaa kohtaan, kun hän kysyi eikö Kingillä koskaan ole kausia, kun hän ei saa kirjoitettua mitään ja vihaa jokaista lausetta, jonka laittaa paperille. ”Nope” King vastasi suoraan sen perään, kun Martin oli vuodattanut omista ongelmistaan. Ja silloin minä tiesin, että ainakin on yksi kirjailija maailmassa, joka on sellainen kuin minä – ja se ei ole kauhugenren kuningas. Ajattelin minun ja Martinin olevan poikkeus, että suurin osa on Stephen Kingejä ja sitten on vain pari minun ja Martinin tyyppistä, jopa vuosia ”writers blockista” kärsiviä rassuja, jotka eivät vaan saa aikaiseksi julkaisukelpoista teosta. Oli niin ihanaa olla väärässä!

 

Ja en nyt siis sano, että ”kirjoittamisesta kirjoittamista” sivuston miljoonasta seuraajasta ei löytyisi valtavaa määrää erilaisia tekstin tuottajia, mutta selvästi siellä on tuhansia, ellei satoja tuhansia sielunsiskojani ja -veljiäni. On ollut niin huojentavaa huomata, että en ole ainoa, joka aloittaa yhden projektin/tarinan luomisen ihan super innoissaan, kunnes saa toisen timanttisen idean ja syöksyy sen kimppuun, vain keksiäkseen pian kolmannen ja niin edespäin. Joskus tietokone on päällä, tyhjä sivu edessä, ja istun jalat pöydällä energiajuoma kädessä ja selaan wikipediasta nippelitietoa siitä ja tästä viisi tuntia. Sitten syön lounaan ja menen nukkumaan päikkärit, ilman että kirjoittaisin sanaakaan.

 

Inspiraatio voi olla kuin ylitse vyöryvä kaatosade, joka pakottaa sinut luomaan, tai sitten se on häilyvä kuin pilvenhattara, etkä saa siitä otetta, vaikka kuinka kahmisit ilmaa kaksin käsin. Taiteiden muusat ovat oikullisia rakastajia, jotka tupsahtavat elämääsi ennalta arvaamattomana ajankohtana ja häipyvät yhtä yllättäen. Vaikka ilmeisesti on sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat onnistuneet vangitsemaan Calliopen sisarineen ja valjastamaan loputtoman innoituksen lähteen käyttöönsä, niin todella monelle meistä suurin intohimomme on vaikein vuoremme kiivetä. Olen lukemattomia kertoja tallonut itseäni maanrakoon siitä, että minulla ei edelleenkään ole julkaistua teosta, ja suurin osa kirjoistani on puoliksi valmiita raakileita. Nyt, yhtäkkiä, se ei enää tunnukaan niin pahalta.

 

Vertaistuen voima ja lohtu on jotain, minkä arvoa en ymmärtänyt ennen kuin vasta muutama vuosi sitten. En ole se henkilö, joka hakeutuu muiden seuraan ehdoin tahdoin tai kaipaa isoa määrää ihmisiä ympärilleen. Siksi kai kuvittelin, ettei vertaistuki ole minua varten, mikä on typerää sokeutta omaa luonnettani kohtaan. Olen aina halunnut löytää samanmielisiä ihmisiä, olivat he sitten jonkin asian faneja tai samoja traumoja läpikäyneitä selviytyjiä. Äitinä olen kaivannut muiden äitien seuraa, halunnut kuulla, että kaikki kokemani vaikeudet ja raskaat hetket tapahtuvat jollekin muullekin. Nyt kirjailijana koen taas samanlaista helpotusta ja hyvää oloa, kun olen löytänyt kirjoittamista rakastavia ja samaan aikaan sen kanssa epätoivoisena painiskelevia ihmisiä.

 

Siksi minulla oli nyt tarve jakaa tämä tieto myös sinulle. Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö ja ”writing about writing” sivuston ylläpitäjä ei edes tiedä minun tai tämän blogin olemassaolosta. Teen tämän vain siksi, että jos sinä lukija siellä, olet myös kirjailijasielu, niin haluan kertoa sinulle, että tuolla maailmalla on miljoonia muita, jotka ymmärtävät sinua. Bittiavaruuden kautta voit löytää heidät muutamalla hiiren klikkauksella! Ja haluan sinun tietävän, että minä vilpittömästi toivon, että sinä saat joku päivä kirjasi valmiiksi ja julkaistua. Sinun onnistumisesi on meidän kaikkien kirjoittajien onnistuminen – yksi teos kerrallaan avaamme uusia ovia uusiin maailmoihin, joita ilman ihmisten taival tällä maan kamaralla olisi niin kovin yksitoikkoinen ja yksiulotteinen kokemus.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *