101. Ozempic

Tuleeko teillä näin keväisin sellainen tulevaisuuden suunnittelun vimma? En tiedä miksi, mutta minulla on joka vuosi näihin samoihin aikoihin vuosisuunnittelu (tai asioiden loputon stressaus) käynnissä. Kuinka monesti olenkaan kysynyt itseltäni, että mitä minä oikein teen elämälläni? Kaiketi se on luonnollistakin, jokaisen vuoden alussa, luoda toimintasuunnitelmaa tulevaa varten, mutta miksi se on aina niin raskasta? Varsinkin jos edellisten vuosien tavoitteet ovat jääneet täyttämättä, niin iskee sellainen pieni epätoivo, että mitä hittoa nyt?

Edelleen kammoksun kysymystä ”missä näet itsesi viiden vuoden päästä”. Ennen se ahdisti minua, koska en todellakaan tiennyt mitä elämässäni tapahtuisi 5 vuoden aikajänteellä. Nykyään minua ahdistaa, koska pelkään, että haavekuvitelmani viiden vuoden päähän eivät toteudu. Viidessä vuodessa unelmataloni on toivottavasti rakenteilla jos ei jo valmis, minä olen edennyt urallani, mies saanut korkeakoulusta paperit ulos, vanhin lapsi on päättänyt yläasteen, kaksi seuraavaa ovat ala-asteella ja nuorimmainenkin jo esikoulussa. Viiden vuoden päästä elämäni näyttää ihan erilaiselta! Ehkä. Toivottavasti.

Lasten koulunkäynti toteutunee suunnilleen aikataulussa, mutta kaiken muun osalta sitä ollaankin sitten heikoilla jäillä. Kysymysmerkkinä on vielä sekin, että olihan Miss Mirum meidän viimeinen lapsemme. Älä huolestu, minä olen tästä aikalailla varma. Ei kiinnosta pätkääkään olla taas raskaana saati synnyttää, mutta Mr. Scot tiputti pienen pommin kertoessaan, että haluaisi meidän edes harkitsevan vielä sitä viidettä lasta. Haha. Hahahahahah. Ugh. Koska nämä lapsiluku asiat ovat aina kahden ihmisen kompromisseja niin lupasin miettiä mahdollista lapsiluvun lisäämistä vielä. Asetimme deadlinen ensi vuoden tammikuulle.

Ensi vuonna täytän 40-vuotta ja olen jo kauan aikaa sitten päättänyt, että kaikki lapset, jotka aion tehdä, teen nelikymppiseen mennessä. En vain halua sitä suurempaa ikäeroa minun ja lapseni välille, enkä myöskään usko, että kroppani kestää raskautta että synnytystä yhtään vanhempana. Se oli hätää kärsimässä jo alle 38-vuotiaana, niin mitenkä sitten vielä pari lisävuotta siihen päälle? Joka tapauksessa tämä lapsiluvun miettiminen lykkää kohdunpoisto leikkaustani. Se ei sinänsä minua niinkään haittaa, koska operaatio itsessään pelottaa. En myöskään usko, että ehdin laihtua sen lääkärin ilmoittaman 10 kiloa kesän alkuun mennessä.

Muistanette, kun kerroin, että laihtumisen tueksi minulle määrättiin ozempic lääkettä, jonka alkuperäinen tarkoitus on auttaa diabeetes potilaita. Jouduin jonottamaan lääkettä melkein kolme kuukautta, ennen kuin sain sen käyttööni. Myös Mr. Scotille on määrätty sama lääke, sillä hänellä on muita terveushuolia, jotka lääkärin mukaan ehdottomasti vaativat pikaista laihduttamista. Niinpä olemme siis päässeet aloittamaan tämän itsemme piikittämisen yhdessä. Erona toki on, että miehelle määrättiin suoraan 1mg piikki ja minulle vain aloittelijan annos 0.25mg. Tältä ne näyttävät.

(Blogi jatkuu kuvien jälkeen.)

Tutkimme netistä tietoa tästä laihdutuksen ”ihmelääkkeestä” ja mielipidettä tuppasi olemaan suuntaan että toiseen. Jotkut laihtuvat sen avulla helposti, toisille tulee pahojakin sivuoireita ja pahimmassa tapauksessa äkkilaihtuminen aiheuttaa ”ozempic kasvot” eli kun naamasta katoaa äkkiä kaikki rasva niin iho alkaa roikkua, posket menevät lommolle ja kaikki rypyt räjähtävät esille. Helpoin tapa välttää rajummat oireet on aloittaa lääkitys pikkuhiljaa eli sillä minun annoksella, jota nostetaan sitten kuukauden välein suuremmaksi. Myös Mr. Scotin lääkäri opetti häntä ottamaan 1mg piikistä vähemmän ozempiciä alkuun, eli määrittelemään annostuksen itse ja nostamaan sitä sitten.

Olemme nyt siis tosiaan tätä kuukauden ottaneet, neljäs annos oli tänään. Miehellä sivuoireina ovat olleet ripuli, ilmavaivat ja näläntunteen katoaminen. Sitä viimeistä lääkkeellä tavoitellaankin. Mr. Scotilla ozempic tuntuisi toimivan kuten sen pitäisikin, eli että hänen ei tee mieli syödä. Sittenkin kun hän syö, niin annokset jäävät kesken kun kylläisyyden tunne tulee nopeammin. Minulla sivuoireina on ollut myös nuo ilmavaivat, mutta piereskelyn että röyhtäilyn lisäksi en ole huomannut mitään muuta eroa normaaliin. Ehkä hiukan lievemmin tunnen nälän, ainakin piikin ottamista seuraavina kahtena päivänä, mutta esimerkiksi nyt pääsiäisenä kaikki maailman herkut maistuivat ihan vanhaan tapaan.

Ei siis liene yllätys, että Mr. Scotin paino on pudonnut suunnilleen puoli kiloa viikossa, mutta minun painoni junnaa paikallaan. En onneksi ole onnistunut joulukuun jälkeen lihomaan, pudotin jop 2 kiloa painoa ENNEN kuin sain tämän lääkkeen (ruokavalio muutoksilla), mutta ozempicin aloittamisen jälkeen ei ole tullut edistystä. Toki tähän voi vaikuttaa se, että annostukseni on niin pieni. Ensi viikosta alkaen minun pitää muuttaa annostukseni 0,5 milligrammaan, mikä toivottavasti saa jotain muutoksia aikaiseksi minullakin. Mutta siis kuten todettu, kesään mennessä ei todellakaan putoa mitään kymmentä kiloa tällä meiningillä. Ja kyllä, minun täytyy ottaa dieetti ozempicin tueksi saadakseni kunnolla muutoksia aikaan. Harmittaa vain, ettei tämäkään ollut mikään oikotie onneen.

Mutta koska olisin itse kaivannut tällaista blogia, jossa kerrotaan ozempicin käytöstä käytännössä, niin kerron tässä seuraavaksi ihan kuvien kanssa millaista tämän lääkkeen kanssa taplaaminen on. (Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.) Ozempic ”kynän” käyttöhän ei ole vaikeaa, eikä kivuliasta. Hermonihoitoja läpi käyneenä melkein nauratti se pikkuriikkinen neulapää, mitä tässä käytetään. Ihan ensimmäinen tehtävä onkin kiinnittää mini-muovipikarissa oleva piikki paikalleen kynään. Senkin kun kerran on tehnyt niin menee kuin vettä vaan jatkossa.

(Blogi jatkuu kuvan jälkeen.)

Muovipikari avataan kuin jugurttipurkki, piikin kanta painetaan kynää vasten ja sitten se vain kierretään paikalleen, jolloin pikku pikarin saan vedettyä pois. Itse piikin päällä on tämän jälkeen vielä toinen suojus, jottet pistä itseäsi vahingossa tässä vaiheessa. Tuo tupla suojus on syytä laittaa suoraan roskiin, koska sitä EI SAA enää itse ängettyä takaisin paikalleen. Ja ilmeisesti ihmiset todella usein yrittävät ja piikittävät itseään sitten sormeen (ohjeissakin oli tästä kunnon varoitukset ja kiellot). Muovipikari sen sijaan PITÄÄ säästää, jotta saat piikin rullattua pois käytön jälkeen sitä käyttäen.

Kun piikki on paikallaan niin sen toimivuus täytyy testata. Nyt päästään sitten pyörittämään kynän päätä. Sitä nytkytetään vain testiviivaan asti. Jos pyörität yli ja käännät takaisin päin sillä ei ole vaikutusta, koska kynän sisällä on kanta, mikä työntää lääkettä ulospäin ja se liikkuu vain yhteen suuntaa. No mitä sitten jos käännät kynää liian pitkälle. Voin kertoa! Koska olen tehnyt sen jo kahdesti. Sitten testatessa osempicciä ruiskuaa sinne tänne, eli lääkettä menee hukkaan. Tätä ei kannata säikähtää, koska lääkettä on kynässä varmaan tupla määrä versus ne neljä annosta/piikkiä mitä sillä on tarkoitus pistää. Suosittelen hankkimaan ylimääräisiä piikkejä apteekista, jotta voit käyttää kynän loppuun asti.

(Blogi jatkuu kuvan jälkeen.)

Kynästä pitää joka tapauksessa ruiskauttaa vähän ulos testin yhteydessä, muuten et voi olla varma siitä toimiiko piikki. Ohjeissa lukee, että riittää kun testatessa piikistä tulee tippoja, mutta koska heti piikin asettamisenkin jälkeen yleensä näkyy jo tippoja niin tämä oli minusta epäilyttävää. Kun olet varma, että piikki toimii, niin sitten kynän kantaa käännetään niin kauan, että näyttöruutuun tulee oikea annosmäärä (riippuen kynästä siis 0.25, 0.5 tai 1mg). Vihdoin ollaan valmiita pistämään! Vatsan alue on ilmeisesti ideaali, mutta älä purista vatsamakkaraa rullalle vaan pistä lääke mieluummin suoralle, jopa pingoitetulle iholle.

Tätä on sitten turha pelätä, koska piikki on ihan minimaalinen, eikä se tunnu missään. Kun piikki on sisässä painetaan kannan pohjassa olevaa nappia. Kynä alkaa tällöin naksuttaa, koska sisällä oleva kanta työntyy eteenpäin. Piikkiä ei saa kuitenkaan ottaa heti pois mekaanisen naksutuksen jälkeen vaan sinun pitää laskea hitaasti kuuteen, jotta lääke on ehtinyt siirtyä kynästä piikin kautta nahan alle. Ihon alla saattaa tuntua kihelmöintiä tässä vaiheessa, minulla se on tapahtunut kahdesti, ja taas kahdsti ei. Ilmeisesti pistokohta vaikuttaa siihen tunnetko mitään vaiko et, eli että osuuko juuri sopivasti hermoon tms. Kipeää sekään ei kuitenkan tee.

(Blogi jatkuu kuvien jälkeen.)

Itse lääke on täysin läpinäkyvää, ja ei missään nimessä saa minkään väristä tai sumeaa ollakaan, mutta ennen kuin annoksia on otettu pari niin kynän kurkistus ikkuna näyttää ”tyhjältä”. Vasta kun harmaa kanta alkaa tulla ylös lääkkeen vähentyessä niin näet selkeästi lääkkeen määrän. Yllä olevasta kuvasta näkeekin siis miltä kurkistus ikkuna näyttää sitten kun annoksia on otettu jo reippaasti ja kynän sisällä oleva menkaniikka alkaa paljastua. Teoriassa tuo neste voisi ihan yhtä hyvin olla vettä, kun se ei miltään näytä. Kamala ajatus sinänsä, koska yksi piikki maksaa vajaa 120 euroa, eikä siitä saa mitään korvauksia, jos lääkettä käyttää laihduttamis tarkoitukseen.

Minusta tuntuukin sattumoisin, että olen piikitellyt itseeni nestemäistä rahaa. Sulatettu huntti litkuna nahan alle. Yhtä paljon vaikutusta lääkkeellä ainakin on ollut. Toki voin tässä Mr. Scottia vierestä seuranneena todeta, että hänellä homma puolestaan on lähtenyt toimimaan. Mielenkiinnolla odotan, että saanko minäkin tästä annoskoon noustessa jotain hyötyä irti, vai pistänkö vaan satasia menemään. Lääkärin mukaan, mikäli selkeää laihtumista ei tapahdu puolessa vuodessa lääkkeen aloittamisesta niin sitten se ei vain toimi minulle. Olisi kurjaa huomata, että edes ”ihmelääke” ei auta minun ylipainooni, vaan sisäinen ahmattini on sitäkin vahvempi.

Yritän nyt kuitenkin pitää mielen positiivisena ja toivon, että tälle vuodelle asettamani tavoite 10kg laihtumisesta tulee vielä tapahtumaan. Sen jälkeen olisi turvallisempaa toteuttaa se kohdunpoisto leikkauskin. Tai mahdollinen raskaus. Vaikka jälkimmäiseen en nyt ihan hirveästi usko, ja ehkä mieskin ehtii sen suhteen muuttaa ajatuksiaan ennen ensi vuotta. Jos niin käy niin sitten tavoitteenamme on luovuttaa pakkasessa olevat alkiomme jonkun muun käyttöön. Sekään ei tosin käy niin helposti, että nimet paperiin riittäisi, ei, meidän on käytävä asiaan perehtyneen psykologin kanssa juttusilla ja mentävä erinäisiin verikokeisiin sekä kromosomipoikkeavuuksien tutkimukseen. Mutta se on sitten ensi vuoden päänvaiva.

Tänä vuona tavoitteena olisi voida paremmin, ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Osittain tämä vaatii sitä, että pikku Miss Mirum alkaa nukkumaan kokonaisiä öitä, jotta vanhemmatkin saavat tarvitsemansa levon. Toisaalta painon pudotus auttaa jaksamiseen, mutta samoin urheilun lisääminen kun yleiskunto nousee. Yleisvointini kuitenkin vaatii kaikkein eniten (unen jälkeen) sitä, että rauta-arvoni saadaan kohdilleen. Niinpä luovutinkin julkisen terveydenhuollon suhteen ja kävin yksityisellä pyytämässä rautainfuusion. Alustava hinta-arvio on 700€. Helvetti sentään. Joka tapauksessa lääkärini soittaa tällä viikolla, jotta voimme sopia ajan.

Teoriassa julkisen puolen pitäisi mielestäni hoitaa rauta-ongelmani, mutta olen rukoillut, anellut, taistellut, vaatinut, eikä mikään hetkauta lääkäreiden mieltä. Minulle ei yksinkertaisesti suostuta antamaan lisää rautaa, vaikka rautavarastoni ovat täysin tyhjät ja minun pitäisi mennä kohta leikkaukseen, jossa minulla on suuri verenvuotoriski. Samalla kun kävin puhumassa raudasta pyysin myös yksityisen lääkärin mielipidettä leikkauksesta. Tohtori tutki kohtuni ja munasarjani perusteellisesti eikä löytänyt niistä mitään vikaa, kutsui niitä jopa ”priimaksi” eikä suositellut leikkausta kuin vain siinä tapauksessa, etten selviäisi kuukautisvuotojen kanssa.

Jotenka tässä sitä nyt sitten punnitaan, että mitä sitä tekisin elämäni kanssa.